Ihonalaista

I Kesäkuu

Kun suljen silmäni, yritän olla ajattelematta sinua. On olemassa aamuja, jolloin haluan herätä yksin. Ei kuitenkaan vielä yhtä monia kuin niitä, joina tarvitsen muita pukemaan ihon vereslihani päälle.

Verhoja ei voi vielä avata. On liian aikaista antaa valon lyödä läpi suruhunnun. Katselen maailmaa harmaan kankaan läpi ja kuuntelen haikeana muiden tarinoita väreistä, joita sokeutuneet silmäni eivät näe.

Olen suurimman osan ajasta hiljaa mutta en samalla tavalla kuin maatessani raukeana vieressäsi. Ihmiset eivät ymmärrä puhettani. Ääntelen söpösti ja kerron yksityisiä vitsejämme, mutta kukaan ei osaa sanoa mitään.


II Heinäkuu

Kun suru tukkii viemärikaivon, haluaisin soittaa sinut avaamaan sen.

Kodista tuli ensin vain asunto. Asunnosta vankila. Vankilasta pelkojen erämaa. Pelkään hukkuvani kylpyammeeseen tai astuvani miinaan, sängyn syövän minut elävältä.

Roskat haisevat eteisessä, vanhentuneet tuotteet ja kahvinpurut, joista keitetty kahvi kaatui aina kylmänä viemäriin. En kehtaa kutsua ketään sisään, hävettää tämä kaatopaikka, jossa tunteet mätänevät kilpaa jätteiden kanssa.


III Elokuu

On niin kuuma, että unohdan syödä ja poistua kotoa. Makaan koko viikon sängyssä ja teen persoonallisuustestejä toisensa jälkeen. En hyväksy yhdenkään tulosta mutten osaa vastata kysymyksiin toisinkaan.

Ehkä pelkään vain tulla kokonaiseksi. Antaa itselleni nimen ja rajat, joita minulla ei koskaan ollut. Tulla omaksi itsekseni, yksin, ilman muiden apua.

Kun lähdit, veit myös määritelmäsi minusta. Kauniisti päivettyneet kätesi, joiden kosketus kertoi, että minulla olikin kuin olikin ääriviivat.

"All this time you had it in you." Lausun peilin edessä mantroja ja ojennan käteni kevyesti kuin kipu ei painaisi mitään.