perjantai 11. heinäkuuta 2014

Soturi

(Runo, heinäkuu 2010)



katonrajassa hirtettynä
raskaiden päivien voitettu paino
tämä talvi ja kevät:



lattialla pala sydäntalvea
heikosti sykkivää, kuiviin vuotavaa
sängyllä revittyjä hiirenkorvia
kuuroutuvia, kuolevia
muuttolintujen tuomat kirkuvat muistot
hiljennettyinä, kaulat katkaistuina


ja minä
yhä hengissä, elossa


tämä on minun voittoni
verenpunainen aika valkoisilla hangilla
joka pian sulaa ja katoaa
kesän viiltävien säteiden myötä

niin, tiedän
pian saapuu taas uusi vuodenaika
joka painautuu hikisenä vasten
nuolee ihoa kysymättä eikä lähde
ja säteillään viiltää ihon punaisille viilloille
syville haavoille

vai olenko se vain minä
joka en enää kestä?


vielä on kuitenkin hetki aikaa
tämä tyyneys ennen uutta myrskyä,
elämää joka puskee päälle niin monin armeijoin
ja aina lopulta tallaa menneen unohduksiin

kuten näidenkin kuukausien painavat ruhot
jotka hiljalleen mädäntyvät
saapuvan kesän helvetillisessä kuumuudessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti